TOIMINTAA JÄRVENPÄÄLÄISTEN
LASTEN, NUORTEN
JA VANHUSTEN
TULEVAISUUDEN HYVÄKSI.
KIITÄMME LÄMPIMÄSTI NIIN YRITYKSIÄ KUIN
YKSITYISHENKILÖITÄKIN YHTEISTYÖSTÄ JA TUESTA,
JOKA ON MAHDOLLISTANUT TOIMINTAMME JATKUVUUDEN
KIITOS KAIKILLE TUESTANNE!
Perustamisvuodesta 1995 lähtien olemme keränneet rahaa jo lähes 250 000 € järvenpääläislle nuorille ja vanhuksille
***
"Kyllä ymmärrän, että opettajilla on vastuu koulutuksesta, mutta eihän se voi olla niin, että opettajat ovat vanhempia. Ei päiväkoti, ei koulu! Rajat ja kotiintuloajat ovat rakkautta."
****
Järvenpään katutoiminnan tuki ry esittää ison ja lämpimän kiitoksen Hepuille 60v , jotka ohjasivat syntymäpäiviensä 25.3. 2023 muistamiset mm. Katutoiminnan tuen toimintaan.
Lämmin kiitos kaikille lahjoittajille!
Järvenpään Yrittäjät ry järjesti 20.8.2022 hyväntekeväisyys -Katukoriksen kävelykadulla. Tapahtumassa olivat mukana myös Sykettä ja Sinfoniaa, Beat Basket, Raiders Basket sekä lukuisat Järvenpääläiset yritykset. Tapahtuman tuotto lahjoitettiin 19.10.2022 Järvenpään Katutoiminnan tuki ry:lle.
Järvenpään katutoiminnan tuki ry esittää kaikille tapahtuman mahdollistaneille ison sydänmellisen kiitoksen.Lahjoitusta olivat luovuttamassa Järvenpään Yrittäjien hallituksen puolesta Sauli Kauppinen, Roope Lehtoranta ja Petra Willberg. Lahjoitusta olivat vastaanottamassa Järvenpään Katutoiminta ry:n puolesta Roope Berg ja Pepe Makkonen
Saulin sanoin.
" Yhdessä olemme aina enemmän
KIITOS KAIKILLE 3.11.2021 HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTIIMME OSALLISTUNEILLE JA KIITOS SAAMASTAMME TOIMINTATUESTA JÄRVENPÄÄLÄISILLE NUORILLE JA VANHUKSILLE!
*
KUULUMME ELÄMÄ LAPSILLE-TUKIJOUKKOIHIN JA LAHJOITIMME 8.9.2021 1000,00 MTV3:N JA LASTENKLINIKOIDEN KUMMIT RY:N KERÄYKSEEN.
Olemme tärkeällä asialla, koska me yhdessä keräämme varoja lapsipotilaiden hoidon hyväksi eri puolilla Suomea.
OTA YHTEYS PEPE MAKKOSEEN puh. 040 672 6360 , KUN HALUAT OSTAA HYVÄNTEKEVÄISYYSSINKKUMME!
*
Yhdistyksemme lahjoitti 16.2.2018 tarroja jaettavaksi JUSTin
( Järvenpään uusi sosiaali- ja terveyskeskus)
pienille asiakkaille.
Yhdistyksemme oli mukana KIUSA-tapahtumassa 16.9.2017!
Eikka Lehtinen ja Eikan Pubi lahjoittivat 1000.00 euroa uuteenTemalin nuorisotilaan. Puheenjohtaja Berg luovutti juhlavuoden ensimmäisen kunniakirjan Eikalle tunnustukseksi nuorten hyväksi tehdystä discotapahtumasta. SUURET KIITOKSEMME!
*
HYVÄNTEKIJÄMME PEPE MAKKONEN KERÄSI TAAS TOIMINTAAMME 3.12.2016 PIDETYLLÄ DISCOLLA YHTEENSÄ 670.00€- OSALLISTUJAPORUKKA KIITTÄÄ !
*
KIITOS TAAS HYVÄNTEKIJÄLLEMME PEPE MAKKOSELLE, HYVÄNTEKEVÄISYYSGAALA ONNISTUI HYVIN JA SAIMME TARVITTAVAA RAHALLISTA TUKEA TOIMINTAAMME.
TÄSSÄ PEPEN GAALASSA ESITTÄMÄ
Lisää kuvia kuva-albumissa
*
*
HANKI JA SYDÄN TAPAHTUMASSA HUUTOKAUPATTIIN MYÖS JÄRVENPÄÄN KAUPUNGINJOHTAJA ERKKI KUKKOSEN VANHA VIRKA-AUTO SAAB 95, AJETTU YLI 280 0000, HUOLLETTU JA KUNNOSTETTU 3300.00 EUROLLA JA ONNELLINEN OMISTAJA ON NYT LEENA LINDSTRÖM.
AUTOSTA SAADUT RAHAT KÄYTETÄÄN JÄRVENPÄÄN NUORILLE 6.12.2015 JÄRJESTETTÄVÄN ITSENÄISYYSPÄIVÄJUHLAN KULUIHIN. TÄNÄ VUONNA JÄRJESTÄMME JUHLAT JO 20.
KERRAN.
KTS. KESKI-UUSIMAAN LEHTILEIKE 2.3.2015
*
HANKI JA SYDÄN 2015 TUOTTI 7600.52 EUROA, JOKA JAETAAN JÄRVENPÄÄN PERHEKOULULLE, JÄRVENPÄÄN LASTENSUOJELUN AVOHUOLLOLLE JA LASTENKLINIKAN SYDÄNOSASTOLLE!
SYDÄMELLISET KIITOKSEMME KAIKILLE!
Keski-Uusimaan kuva
*
AIKUISTEN DISCON 14.2.2015 TUOTTO OLI YHT. YLI 1400.00 € JA PAIKALLA OLI LÄHES 200 HENKEÄ.!!!!
JÄRVENPÄÄN KATUTOIMINNAN TUKI RY SAI TILILLEEN MAHTAVAT 718.00 EUROA -KIITOS SIITÄ TAAS TEILLE KAIKILLE DISCOIKÄISILLE JA TIETYSTI MAKKOSEN PEPELLE !
KAIKENKAIKKIAAN NYT AIKUISTEN DISCOILLA ON SAATU JÄRVENPÄÄLÄISILLE NUORILLE YHT. 6735.00 €
AIKUISTEN ILTA OLI TAAS JÄRVENPÄÄN SCANDICISSA 14.2.2015, HYVÄNTEKIJÄNÄ JA TISKIJUKKANA TOIMI TUTTUUN TAPAAN PEPE MAKKONEN. PEPE ON JÄRJESTÄNYT NÄITÄ DISCOJA JO VUODESTA 2012 ALKAEN:
VUONNA 2013 HYVÄNTEKEVÄISYYSDISCOT MAALISKUUSSA, ELOKUUSSA JA MARRASKUUSSA SEKÄ VIIME VUONNA YHDEN 29.11.2014.
TUOTOT NÄISTÄ YHTEENSÄ 6017.00 €!!!!!!!
JA YSTÄVÄNPÄIVÄNÄ 14.2.2015 YLI 35-VUOTIAILLE TARKOITETUN RETRO PARTY-DISCOILLAN SCANDICIN MY WAY-RAVINTOLASSA, JOSTA ILLAN TUOTTO OHJATAAN JÄLLEEN JÄRVENPÄÄN KATUTOIMINNAN TUELLE JA NUORTEN TYÖPAJAN HYVÄKSI ( tuottoilmoitus myöhemmin)
YSTÄVÄNPÄIVÄNHUUTOKAUPPAMEKLARINA TOIMI KANSANEDUSTAJA ANTTI KAIKKONEN JA TISKIJUKKINA PEPE MAKKONEN JA BIG MAMA.
KIITOS KAIKILLE!
*
KIITOS HYVÄNTEKIJÄLLEMME MAKKOSEN PEPELLE TAAS JÄLLEEN KERRAN,
KUN HÄN JÄRJESTI HYVÄÄ TEKEVÄN AIKUISTEN RETRODISCON
70'S 80'S lauantaina 29.11.2014 klo 20 alkaen Scandic My Wayssä.
DISCON YHTEYDESSÄ JÄRJESTETTIIN HUUTOKAUPPA,
JOSTA VARAT OHJATTIIN KATUTOIMINNAN TUELLE JA JÄRVENPÄÄN NUORTEN TYÖPAJALLE
Puolet tuotosta eli 485.00 euroa vastaanotti puheenjohtajamme Roope Berg.
*
TÄMÄN VUODEN HANKI JA SYDÄN TUOTTI 6 123.85 € - KIITOS KAIKILLE !!!!
*
HYVÄÄ JÄKEN NUORILLE-KONSERTIMME ONNISTUI 19.10.2013 SUURET KIITOKSET KAIKILLE !
LIPPUJA MYYTIIN 397 KPL eli noin 8000.00 euroa !
JOSTA KULUJEN JÄLKEEN JÄÄ SEKÄ JÄRVENPÄÄN TEATTERILLE ETTÄ JÄRVENPÄÄN KATUTOIMINNAN TUKI RY:LLE kummallekin 3189.73. EUROA.
Saaduilla varoilla hankimme Järvenpään nuorten työpajaan pakokaasuanalysaattorin 4499.96 euroa ja lisäksi käsityökaluja !
NUORTEN TYÖPAJA/JÄRVENPÄÄN KAUPUNKI
*
LAUANTAINA 19.10.2013 KLO 18.00 KATUTOIMINNAN TUKI RY:N VUOTUINEN HYVÄNTEKEVÄISYYSKONSERTTI JÄRVENPÄÄ-TALOSSA.
Katu-orkesterin solisteina nähdään mm: Stina Girs Maya Paakkari Suvi Isotalo Johanna Rantsi Pauli Schukov Nana Kaunisto Dino Nyman
Lisäksi
Järvenpään teatteri, Systemgroovelaget, Never Too Late ja Boneyard Coyotes esiintyvät.
Konsertti alkaa klo 18:00 Konsertin kesto: 2,5 tuntia väliaikoineen Lipunmyynti: http://www.lippu.fi/i / Järvenpää-talo Hyväntekeväisyyslippu: 20 € + palvelumaksu
LIONS CLUB JÄRVENPÄÄ TOTEUTTI PERINTEISEN MURIKAN PAINON ARVAUKSEN PÄÄSIÄISVIIKOLLA 25.-30.3.2013 JÄRVENPÄÄN PRISMA-KESKUKSESSA.
TUOTTO OLI 3000.00 EUROA, JOKA LAHJOITETTIIN JÄRVENPÄÄN KATUTOIMINNAN TUELLE SEN OSOITTAMAAN KOHTEESEEN.
KIITOS KAIKILLE !
*
KATUKEILAUS OLI JO KAHDEKSANNEN KERRAN JÄRVENPÄÄN KEILAHALLISSA 20.3.2013
KEILAAMASSA OLI 26 JOUKKUETTA
KIITOS KAIKILLE !
TUOTTO HYVÄNTEKEVÄISYYTEEN 5240.00 EUROA !
Kuva Pirjo Berg
*
http://hankijasydan.blogspot.fi/
*
BACK TO 70'-80' DISCO
RAVINTOLA MAY WAYSSA JÄRVENPÄÄSSÄ
MAALISKUUSSA 2012
ELOKUUSSA 2012
PÄÄSYLIPPUTULOISTA (10 € hlö sis.narikka )
YHTEENSÄ 3432.00 EUROA KATUTOIMINNAN TILILLE, joka lahjoitettiin suoraan Auerkulman perhetukikeskukselle ja Juholan erityiskoulun kuntouttavalle luokalle Superompulle.
KOLMAS
BACK TO 70'-80 DISCO
PIDETTIIN PERJANTAINA 9.11.2012 JÄRVENPÄÄN SCANDICISSA JA LIPPUJA MYYTIIN TAAS HIENOSTI, YHTEENSÄ 290 KPL ELI TUOTTO KULUJEN JÄLKEEN OLI 2100.00 EUROA. LISÄKSI AULIS MARIN KERAVALTA LAHJOITTI TOIMINTAAMME 100.00 EUROA
PEPE MAKKOSEN JÄRJESTÄMILLÄ KOLMELLA DISCOLLA ON TÄNÄ VUONNA SAATU YHTEENSÄ 5532.00 EUROA TOIMINTAMME TUKEMISEEN !!!!
KIITOS KAIKILLE !!!!!
PEPE MAKKONEN DJ. PEPE
PARAS ASU VOITTAJA SUZANNE PYYKÖLÄ JA PUHEENJOHTAJAMME ROOPE.
SCANDIC JÄRVENPÄÄ LAHJOITTI VOITTAJALLE KAHDEN HENGEN RUOKAILUN TOSCANASSA
|